YHDYSVALLAT EI ENÄÄ PELASTA EUROOPPAA

cavalry_attackAlkaa näyttää selvältä, ettei USA enää tule ”pelastamaan Eurooppaa”, kuten se teki pari kertaa viime vuosisadalla. Miksi? Koska siltä puuttuu sekä halu että kyky tehdä niin.

Vielä vuonna 2001 Yhdysvallat asetti tavoitteekseen säilyttää globaali ylivalta-asemansa ainoana supervaltana ainakin seuraavat sata vuotta. Tätä hanketta kutsuttiin nimellä “Project for the New American Century”. USA laski kykenevänsä hoitamaan samanaikaisesti kolme keskisuurta paikallista sotilaallista kriisiä ja asetti tavoitteekseen varmistaa asemansa samalla kun se laajentaa reviiriään mm. Keski-Aasiassa.

Sitten tuli Irakin sota, joka pitkittyi, ja sen jälkihoito, joka meni mönkään. Viimeistään vuonna 2005 taloudelliset ja poliittiset tekijät osoittivat, että USA pystyi hoitamaan korkeintaan kaksi kriisipesäkettä kerralla. Irakista oli vetäydyttävä, vaikka seuraukset olivat pääteltävissä.

USA:n olisi pitänyt sitoutua Irakiin sotilaallisesti vahvasti – vähintään 50 000–100 000 miehen joukoin ainakin pariksi vuosikymmeneksi – jotta maa ei olisi ajautunut kaaokseen ja heikkouteen, josta sitten kasvoi iso joukko erilaisia terrorijärjestöjä. USA:lla ei ollut tähän poliittisesti varaa eikä taloudellisesti haluja, joten se vetäytyi ja siirtyi toisenlaiseen metodiin: “Hajota ja hallitse.” USA pyrki peluuttamaan Irakin ja laajemmin Lähi-idän alueen osapuolia toisiaan vastaan pitääkseen asiat hallittavissa. Se onnistui vähän aikaa, kunnes epäonnistui.

Itse asiassa se ajettiin epäonnistumaan. USA oli päättänyt pistää laajemmin koko Lähi-idän palettia uusiksi, missä tarkoituksessa Barack Obaman hallinto alkoi järjestelmällisesti tukea laajaa liutaa Lähi-idän sekulaareja hallituksia vastustavia islamistisia järjestöjä. Ja sitten tuli – ja lietsottiin roihuksi – niin kutsuttu arabikevät. Aluksi dominopalikat kaatuilivat kartalla Washingtonin kannalta ainakin lyhyellä tähtäimellä suotuisasti, kun Tunisian, Libyan ja Egyptin vallanvaihdokset saatiin käyntiin vuonna 2011. Tästä maksettiin hinta lukemattomien radikaali- ja terroriryhmien nousuna.

SITTEN TULI SYYRIA, jossa USA liittolaisineen yritti toistaa saman kuin Libyassa. Presidentti Assad ei kuitenkaan suostunut taipumaan, ja juuri kun Washington aikoi syksyllä 2013 puuttua voimalla tilanteeseen (länsi syytti Assadia kemiallisten aseiden käytöstä, vaikka niitä oli käyttänyt ”opposition” terroristijärjestö al-Nusra)1) ja pommittaa Damaskosta, Venäjä tuli väliin. USA olisi voinut laittaa kovan kovaa vasten, mutta kotimaan talouspoliittinen tilanne sitoi Obaman kädet. USA joutui perääntymään aikeestaan ja koki Obaman johdolla merkittävän kasvojen menetyksen (ns. ”Red line” -ukaasista perääntyminen), jota Venäjä taitavasti lievitti järjestämällä yhteisen kemiallisten aseiden riisunnan Syyriassa, YK:n valvonnassa.

Raivo nöyryytyksestä oli Washingtonissa kova, ja kostoisku tuli Ukrainassa Maidanin kansannousun tukemisen kautta heti seuraavana vuonna: Venäjä piti ajaa pois Krimiltä ja siten estää sitä puuttumasta kuvioihin Lähi-idässä. Tämäkin meni pieleen, kun Venäjä järjesti Krimillä ja Itä-Ukrainassa operaatiot, joilla nokitettiin tämäkin USA:n siirto.

Yhdysvallat siirtyi tällöin C-suunnitelmaan – annetaan Isisin nousta ja tuetaan sitä välillisesti. Vaikka Irak meneekin rikki, voidaan ns. tunnelointi-strategialla kaataa Syyrian armeija: aina kun Isis hyökkäsi lännen liittolaisryhmiä vastaan, sitä pommitettiin, mutta kun se hyökkäsi Syyrian armeijaa vastaan, sen annettiin toimia. Taktiikka toimi hyvin, mutta vain siihen asti, kun Venäjä ei ollut paikalla. Kun Venäjä puuttui peliin vuoden 2015 syksyllä, ei tämäkään Washingtonin strategia kantanut eikä Isisin tunnelointi enää onnistunut.

Sittemmin Turkista tuli ns. irtonainen kanuuna Naton laivassa. Huolimatta talven 2015–16 välirikosta Venäjän kanssa Turkki on koko ajan pelannut Syyriassa omaa peliään omaan pussiinsa. Viime kesän CIA:n tuesta huolimatta epäonnistunut vallankaappaushanke teki maasta de facto Venäjän kumppanin Lähi-idässä. Venäjän tukeman Syyrian hallituksen voitto ”kapinallisista” Aleppossa oli piste i:n päälle. USA on todellakin nyt pysäytetty ja sysätty ulos jostain – ensimmäistä kertaa sitten Vietnamin.

TURKIN HOIPPUMINEN idän ja lännen välillä – erityisesti uhkaus harkita lähtöä NATO:sta – on geostrateginen painajainen, jonka pelkkä mahdollisuus aiheuttaa huonosti nukuttuja öitä Nato-komentajille. Turkin ero kun johtaisi väistämättä siihen, että myös Kreikka jättäisi puolustusliiton: Kreikan koko turvallisuuspolitiikan kulmakivi ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä ajasta asti on ollut estää maata joutumasta sotaan Turkin kanssa – siksi maat liittyivät Natoon yhtä aikaa. Kreikka on Turkin kanssa yhdessä puolustusliitossa tai yhdessä sen ulkopuolella, mutta ei eri puolilla rintamaa.

Turkin (ja Kreikan) lähtö Natosta tekisi selvää USA:n asemasta Lähi-idässä ja Välimerellä, ja samalla koko Naton Euroopan puolustuskuvio menisi rikki. Tällä hetkellä Obaman hallinto vetelee viimeisiä narujaan kostaakseen nöyryytyksen. Venäjää kohti haluttaisiin heittää kaikki, mikä irti lähtee. On jopa väitetty, että Venäjän Turkin suurlähettiläs Karlovin murha olisi ollut ”happamat terveiset Obamalta”.

Vielä viime vuosikymmenen alussa USA oli planeetan ehdoton hegemoni. Tänään se ei enää sitä ole. Vielä viime vuosikymmenellä USA pystyi hoitamaan sotilaallisesti useita kriisipesäkkeitä, eivätkä Venäjä ja Kiina pystyneet kyseenalaistamaan sen ylivaltaa. Tänä päivänä Venäjä, Kiina ja niiden liittolaiset pystyvät haastamaan USA:n – jos ei aivan vielä suurilla valtamerillä, niin Euraasian mantereella kyllä.

USA:lla on vielä voimaa ylläpitää asemansa nykyisellään, mutta Lähi-idässä se ei enää kykene laajentamaan vaikutusvaltaansa. Lisäksi nykyisellä kehityksellä sen on pian valittava, mistä luovutaan: joko pidetään asemat Lähi-idässä ja Euroopassa tai Lähi-idässä ja Itä-Aasiassa. Vaihtoehto Itä-Aasia plus Eurooppa ei onnistu, koska Lähi-idän menettämällä USA menettäisi otteensa kahdesta muusta.

VENÄJÄ EI OLE Neuvostoliiton vahvuinen supervalta, mutta sotilaallisesti ja resurssien puolesta se on kiistämätön suurvalta. Kiinakaan ei ole sotilaallisesti supervalta, mutta taloudellisesti on. USA on heikentynyt suhteellisesti, niin että Venäjä ja Kiina yhdessä ovat jo itäisellä pallonpuoliskolla vahvempia kuin USA. Toisin sanoen USA:n ylivalta-asema, sen hegemonia maailmassa, on de facto lakannut – todisteena viimeisten neljän vuoden tapahtumat.

USA ei näin ollen ole enää planeetan ainoa supervalta siinä hegemonisessa merkityksessä, mitä se oli vuosina 1991–2013.

Ja miksikö USA ei enää tule pelastamaan Eurooppaa? Koska EU on jo valmiiksi hajoamisen tiellä eikä enää muodosta taloudellista kilpailijaa eli uhkaa USA:n läntiselle ylivallalle.

usflagstorm

Mainokset

Uusi blogi!

Tervetuloa lukemaan Geopoliittista Katsausta. Kyse on uudesta blogista, joka keskittyy geopoliitiikkaan, turvallisuuspolitiikkaan ja valtapoliittisen pelin analysointiin sekä maailman tilanteen kehittymiseen suomalaisesta näkökulmasta. Artikkeleita ja kirjoituksia aihepiiriin liittyen tulee lähiaikoina.